Scaryyy

Kosto

Yö hohti pimeyttään jotenkin uhkaavan pilvisenä kaukaisen, pienen englantilaisen kylän päällä. Vuosi oli 1902. Nelihenkisen perheen omakotitalon kaikki valot oli sammutettu. Oli kuolemanhiljaista. Perheen toinen tytär, Anastacia oli valveilla. Hänellä oli hyvin levoton olo, syytä siihen hän ei tiennyt itsekään. Anastacia nousi vuoteeltaan ja hipsi kirjoituspöydän luo.
Talo oli todella vanha, 1800-luvun alussa tehty. Kaikki huonekalutkin olivat myös vanhoja. Anastacia nojasi pöytään. Heti alkoi kuulua uhkaavaa narinaa. Pöydän päällä olevalta hyllyltä putosi jotain. Se oli päiväkirja. Anastacia otti sen hentoisiin käsiinsä ja avasi sen hitaasti ja varovaisesti. Vuosisadan pölyt lennähtivät kuitenkin ja laskeutuivat leijaillen, jotenkin salaperäisen tuntuisesti hänen eteensä. Hänelle tuli hyvin ahdistava olo, aivan kuin pölyn laskeutuminen olisi enteillyt jotain…
Päiväkirjan kirjoitus oli vanhanaikaista ja todella koukeroista. Anastacia syventyi lukemiseen.
“17.8.1802
Rakas päiväkirja
Minua pelottaa aina, paitsi nukkuessani. Vanhempani – varsinkin isäni on pelottava. Hän pieksee minua, jos en tee kotitöitä. Nyt he ovat löytäneet minulle jonkun miehen. En tahdo! Minulla on rakastettuni, komea Charles, mutta poika on maalaistalosta. Rakkauttamme ei sallita, ja se tuntuu minusta kamalalta. Isäni ehdokas on George. Kuninkaallisesta suvusta. Ei ole oikein, se ei ole! Mutta minun on kuunneltava isääni. Paitsi jos lähden.
Laskin köyden alas ikkunasta ja kävelin. Charles olisi varmasti joella. Kuljin sinne surua tuntien. Mukana vain tämä päiväkirja ja Charlesilta saamani kynä. Oli niin hiljaista. Arvasin oikein, Charles oli joella. Kerroin hänelle miehestä. Charles oli surun murtama, niin kuin minäkin. Charles ojensi minulle kauniin, kultaisen riipuksen, jossa oli sydän. Siinä luki: Aina rakastaen, Charles & Anna. Sitten hän otti puukon esiin ja viilsi kurkkunsa! Huusin, huusin niin paljon. Itkin Charlesin takkiin. Minun oli kuitenkin mentävä kotiin ennen aamunkoittoa ja otin Charlesin takin mukaan muistoksi hänestä.”
“26.9.1802
Rakas päiväkirja
Nyt minut on naitettu Georgelle. Hän halusi välttämättä muuttaa jonnekin kauas pienestä, syrjäisestä kotikylästäni. Mies on hirveä, omistavainen. Joskus öisin kuulen vieläkin Charlesin kutsuvan minua. Saan hänen sanoistaan selville vain sen, että hän tulee kostamaan aina sadan vuoden välein, jolloin hän murhaa minun entisessä huoneessani asuvan henkilön. Oli se nainen tai mies. Minua pelottaa. En halua tuota kohtaloa sille henkilölle, joka erehtyy asumaan siinä huoneessa.”
Anastacia keskeyttää lukemisen. Hän katsoo almanakkaansa. “Tänäänhän on 26. syyskuuta!”, Anastacia toteaa kauhuissaan. Hän tajuaa asuvansa väärään aikaan väärässä huoneessa. Anastacia kuulee takaansa äännähdyksen, josta erottaa sanat “minä” ja “kostan”. Hän tuntee kylmän ja terävän metallin koskettavan kaulaansa. Anastacia tietää kuolevansa samalla tavalla kuin Charleskin. Yhden nopean viillon jälkeen hän vaipui horrokseen, josta hän ei enää herää. Koskaan.

Siis tämä on tositarina.

Kun olin pieni ja asuimme rivitalossa, joka yö kun heräsin näin äidin ja isän sängyn vierellä seisovan valkoisen miehen hahmon.
Pelkäsin kauheasti ja kerroin asiasta vanhemmilleni ja he eivät uskoneet. Miehen hahmo ilmestyi joka yö ja menin aina peiton alle piiloon. Se seisoi joskus sänkynikin vieressä. Aina pelotti mennä nukkumaan. Kuitenkin talomme alkoi käydä ahtaaksi ja muutimme isompaan taloon. Uudessa talossa kun nukuin eka kertaa, hahmo ei ilmestynytkään.
Oliko kyseessä aave?

Katoava liftarityttö

Jos ajaa autolla noin klo 23 Isossa-Britanniassa Kentissä sijaitsevan Blue Bell Hillin ohi, saattaa törmätä nuoreen naiseen, joka pyytää kyytiä lähistöllä sijaitsevaan Maidstonen kylään. Liftarityttö kertoo, että hänet vihitään seuraavana päivänä, ja ennen kuin saavutaan Maidstoneen, tyttö on hävinnyt. Jos autoilija jatkaa matkaansa tytön ilmoittamaan osoitteeseen, hän löytää vanhan avioparin. Aviopari kertoo tarinan tyttärestään, joka kuoli liikenneonnettomuudessa 19. marraskuuta 1965, päivää ennen omia häitään. Onnettomuus tapahtui paikassa, jossa liftarityttö oli noussut kyytiin. Ihmeellisintä tarinassa on se, että vuonna 1997 kaikkiaan neljä autoilijaa otti nuoren naisen autoonsa. Kaikki neljä tunnistivat hänet, kun heille näytettiin vuonna 1965 kuolleen tytön kuvaa…

Ilkikurinen nauru

Oli kerran tyttö, joka oli rakastunut erääseen poikaan. Kun tyttö lähti eräänä iltana tanssiaisista pojan kanssa, poika kertoi tälle, että asui toisella puolella kaupunkia eikä voinut saattaa tyttöä kotiin.Tyttö lähti kotiinsa. Juuri, kun tyttö oli vaihtamassa yövaatteitaan, hän huomasi, että joku katsoi häntä pimeässä. Katulampun valossa tyttö näki, että se oli vain hänen rakas poikaystävänsä. Tyttö huusi ikkunasta pojalle, että tämä odottaisi. Sitten tyttö ja poika lähtivät ajelulle. Tyttö katsahti pojan käsiä. Ne olivat LUURANGON kädet!! Tyttö avasi auton oven ja juoksi ulos. Auto kuitenkin seurasi häntä. Se ajoi ohi, mutta sisältä kuului ilkikurista naurua.
Pian tyttö unohti tapahtuneen. Kerran sateisena iltana hänen takanaan tiellä välkkyivät auton valot ja sisältä kuului tuttu ilkikurinen nauru. Tyttö juoksi kirkuen pakoon ja pakeni kalliolle. Tyttö astui harhaan, putosi mereen ja kuoli. Vieläkin voi sateisina iltoina rantakallioilta kuulla tytön huudon….

Suon lapsi

Eräs pieni tyttö tykkäsi leikkiä usein metsässä. Koska hänellä ei ollut ystäviä, hän leikki usein pimeälläkin metsässä ypöyksin. Kerran kun tyttö oli leikkimässä pimeässä metsässä, puitten takaa kajasti valo. Tyttö kurkisti oksien välistä ja näki lyhyen, loistavan hahmon. Hahmolla oli ihmisen ääriviivat, mutta silti siltä näkyivät vain loistavat vihreät silmät. Olio huomasi tytön ja mulkaisi tätä vihreillä silmillään. Tyttö juoksi kirkuen pakoon. Tyttö kysyi vaariltaan:
- Vaari. Tiedätkö, mikä jahtasi minua takaa?
- No?
- Sillä oli vihreät ja loistavat silmät, ihmisen ääriviivat ja se loisti kirkkaasti!
Vaari kertoi:
- Se on suon lapsi. Itse asiassa se oli tyttö, joka erehtyi leikkimään metsässä pimeällä. Hän hukkui suohon ja hän muuttui hengeksi.
Siitä asti tyttö ei enää uskaltanut leikkiä yksin metsässä.
Tekeekö Sinun mieli leikkiä yksin pimeässä metsässä?

Sunnuntai

KOIRA

Oli kerran perhe, jossa oli isä, äiti ja pieni tyttö.
Eräänä iltana vanhemmat lähtivät juhliin ja jättivät tyttärensä yksin kotiin.
Illalla kun tyttö makasi yksin sängyssä, hän laski kätensä roikkumaan sängyn laidalta ja heidän koira nuli tytön kättä. Se helpotti häntä. Tyttö sai unta puoli 10, mutta 0.00 keskiyöllä hän heräsi, koska kylpyhuoneesta kuului veden lorinaa. Se kuulosti pelottavalta ja hän antoi koiran taas nuolla kättään.
Vähän ajan kuluttua häntä alkoi ärsyttää, koska lorina ei lakannut, ja hän lähti sulkemaan kylpyhuoneen ovea. Juuri kun tyttö oli sulkemassa ovea, hän näki jotain kammottavaa: Heidän koira roikkui katosta hirtettynä ja seinässä luki verellä: Kyllä ihmisetkin osaavat nuolla


RAKKAUS

Matti oli löytänyt elämänsä rakkauden ja mennyt naimisiin. Häät olivat suuret ja komeat, halusihan Matti kaikkien tietävän uskomattomasta onnestaan.
Illalla, kun kakku kahvit oli jo nautittu ja suurin osa vieraista oli lähtenyt omille teilleen, mietittiin mitä vielä tehtäisiin. Kukaan paikalla olijoista ei tahtonut vielä lopettaa juhlimista. lopulta eräs vieraista ehdotti piiloleikkiä. Näin tehtiiin, sulhanen alkoi laskea ja muut menivät piiloihin. Matti löysi yhden vieraan kaapista, yhden puutarhasta, jne. Mutta hän ei millään löytänyt viimeistä leikkijää, vasta vihittyä vaimoaan. Lopulta vieraatkin alkoivat jo huolestua ja yhtyivät etsintään, mutta tyttöä ei löytynyt. Lopulta ruvettiin puhumaan että hän olisi tullut katumapäälle ja karannut leikin turvin. Vuodet kuluivat, asia unohtui. Matti ei ymmärtänyt miksi hänen vaimonsa olisi lähtenyt ja tappoi itsensä.
Talo oli tyhjillään vuosikaudet, kunnes eräs vastavihitty aviopari osti sen, halvalla kun saivat. Pari päätti viedä vintillä olevat romut kaatopaikalle, taulut, pöydät ja vanha kaappi. Kun kaveri porukka nosti kaapin viedäkseen sen romulavalle, he kompastuivat rappusissa ja kaappi levähti auki. Sen sisällä oli naisen luuranko joka oli pukeutunut häämekkoon. Kaapin oven sisä puolella oli myös viesti jossa luki: haahaa, ettepäs löytäneet minua !

Eräänä pimeänä iltana muuan maan kiertäjä etsii paikka jonne jäädä yöksi, sää kun näytti huononemaan päin. Ikävä kyllä kukaan ei tahtonut ottaa “ryysyläistä” tahrimaan vuoteitaan ja sanoivat ettei ole tilaa. Lopulta kulkuri löysi erään maatalon jolla oli hyvä maine, ja hänet otettiinkin sisälle.
Talon isäntä kertoi että ainoa vapaana oleva huone on saunan pikku vierasvara, mutta siellä kummittelisi. Kummituksiin kun mies ei uskonut, hän naurahti ja sanoi sen kelpaavan paremmin kuin hyvin. Emäntä petasi miehelle vuoteen ja pian kaikki menivätkin maate.
Nukuttuaan jo jonkin aikaa, kulkuri kuulee kovan äänen. Puoli unessa hän ei ymmärrä kuka puhuu ja pyytää toistamaan, silloin hän näkee suuren hehkuvan pään suoraan yläpuolellaan. “Kysyin, kuka on tämän talon isäntä!” pää huutaa. Kulkuri vielä puoli unisena vastaa kovalla äänellä “olkoon kuka hyvänsä isäntä, mutta minä täällä nyt nukun!”
Pää katselee hetken kulkuria vihaisena ja toteaa “no ole sinä sitten isäntä minä lähden, ei täällä kahta isäntää tarvita!” ja lähtee katon läpi sellaisella voimalla että vie puolet mukanaan.
Aamulla isäntä palaa katsomaan kulkuria ja huomaa katon “mitä täällä on tapahtunut?” isäntä kysyy hämmillään. “Ai, se teidän kummituksenne ei tainnut pitää vieraista” kulkuri toteaa ja lähtee jatkamaan matkaansa eikä hänestä tai “saunan isännstä” enää sen koommin kuultu.

Eräässä maatalossa, asui emäntä joka oli nuukkuuden esikuva. Joka päivä muutama kerjäläinen kävisi kyselemässä muutamaa leivän kanikkaa rinnan alle, mutta aina emäntä kieltäytyi vastaten että, ruoka riittäisi hädin tuskin asukkaille itselleen ja lisäksi pitää ruokkia siat. Kerjäläisten onneksi, talon piika salaa luovutti heille pieniä määriä ruokaa, ja sai joka kerta suuret kiitokset
Muutaman vuoden kuluttua emäntä kuoli ja piika jatkoi ruuan jakamista nyt isompina määrinä. Eräänä päivänä, piika kuuli meteliä sikalasta ja juoksi katsomaan josko sinne olisi päässyt kettu. Saapuessaan sikalaan, piika näkee kuinka siat ovat kaikki yhdessä nurkassa, uskaltamatta syödä palaakaan. Tämä tapahtui useamman päivän aikana, minkä seurauksena siat laihtuivat luuviuluiksi.
Piika kutsui paikalle papin, joka huomasi syöttökaukalolla olennon, jonka tunnisti entiseksi entiseksi emännäksi. Pappi saapui piian luo ja sanoo että emännällä on hänelle asiaa. Emäntä nousee ylös ja lausuu piialle “Muistatko kuinka sinä jaoit ruokaa kerjäläisille minun kieltäytyessäni ja kuinka sait aina kiitosta?”
Piika vastasi muistavansa kyllä nuo ajat. Emäntä lausui piialle “Etkö voisi antaa muutamaa niistä kiitoksista minulle, kun niitä tuonpuoleisessa kovasti jo tarvitsisin” Tähän piika vastaa “Ota emäntä vaikka kaikki, kyllä minä niitä lisää ehdin vielä kerätä.”
Tämän lausuttuaan emäntä katosi, ja pian siatkin palautuivat entisiin mittoihinsa.
Ajellessaan pimeää maantietä mies huomaa nuoren naisen, jolla kädet ja jalat olivat piilossa, tien reunalla. Ohjeiden vastaisesti hän ottaa naisen, joka esittäytyy Melanieksi, kyytiin ja lupaa kuskata tämän minne hyvänsä kunhan saisi juttuseuraa.
Ajettuaan muutaman kilometrin, nainen pyytää miestä pysähtymään seuraavalle huoltamolle käydäkseen vessassa, mies päättää juoda kahvin ja täyttää tankin. Juotuaan noin kaksi kuppia kahvia ja poltettuaan kolme savuketta, nainen palaa wc:stä kädet ja jalat yhä piilossa. Matka jatkuu tavalliseen tapaan, mies juttelee niitä näitä naisen katsellessa ulos ikkunasta, välillä hymäisten.
Juuri kun mies vilkaisee naista, peura hyppää auton eteen, minkä seurauksena auto kierii ojaan. Mies herää seuraavana aamuna sairaalasta, vahvasti siteissä ja yrittää saada tietoa naisen olotilasta. Lääkärit väittävät ettei autossa, tai sen ypäristössä ollut merkkiäkään kyseisestä naisesta, ja ihmettelevät miten mies itse selvisi.
Muutaman päivän kuluttua mies kotiutetaan, ja elämä palaa normaaliin uomaansa. Eräänä iltana, jo mennessään nukkumaan, hän kuulee koputusta ovelta. Avatessaan oven, ei ulkona olekkaan muuta kuin muutamat sorkan jäljet, ja kirje. Luettuaan kirjeen, mies lähtee ajamaan kovaa vauhtia autollaan pois kaupungista, ajaa kolarin ja kuolee heti.

Tutkinnassa, poliisit löytävät miehen kädestä kirjeen jossa luki :kiitos kyydistä, ehkä jo tänään vien sinut mukanani tuonpuoleiseen.

Perjantain tarinoita

HAAMUJA TAIVAALLAEnglannissa tehtiin yli 300 vuotta sitten kuuluisa aavetutkimus toistuvasta sotanäystä. Väkivaltainen selkkaus käytiin Edgehillissä lokakuusssa 1642, Englannin sisällissodan aikaan. Tuolloin kuningas Kaarle I:n kavaljeerit saivat vastaansa poliittisen vastustajansa Olviver Cromwellin joukot. Seuraava tapaus kertoo varhaisen aavejahdin tapahumista.
Muutamia viikkoja taistelun jälkeen kyläläiset kertoivat nähneensä kaiken uudestaan, haamujen toisintona taivaalla. Kaarle I lähetti uskottuja miehiään Edgehilliin. Hekin näkivät aavesodan, ja tunnistivat jopa kuuluisan kavaljeeriruhtinaan. Vuosisatojen ajan taistelu kertautui vuosipäivinään lokakuussa ja jouluisin. Viime aikoina näky on haalistunut, kuin puhkikulunut nauhoitus.


KOVAONNINEN MATKAAJAYhden tarinan mukaan brittiläinen eversit Ewart matkusti CArlislesta junalla Lontooseen vuoden 1900 paikeills. Tyhjässä vaunuosastossa matkaava eversti nukahti. HErätessään hän huomasi saaneensa seuraa, vaikka kukaan ei ollut voinut nousta junaan. Nuori mustapukuinen nainen istui nyt evestiä vastapäätä. Hän oli vaiti, katse syliinsä luotuna. Äkkiä juna jarrutti. Putoava matkalaukku iski everstin tajuttomaksi. Kun hän toipui, nainen oli kadonnut. Mutta kantaja tunnisti Ewartin hiljaisen seuralaisen. Vuosia aiemmin nainen oli ollut junamatkalla miehensä kanssa. Mies oli kurkistanut ikkunasta, hänen päänsä oli iskeytynyt irti ja lentänyt vaimon syliin.

TUOMION HURTTATässä tarinan versiossa väitetään, että jo vuosisatoja musta koira oil ilmaantunut aina kun joku perheenjäsenistä teki kuolemaan Herra Vaughn tunsi tämän perinteen muttei kertonut sitä vaimolleen, ettei vaimo säikähtäisi. Kun yksi heidän lapsistaan sairastui, rouva Vaughnkävi yhtä mittaa yläkerran sairashuoneessa. Kerran hän palasi samantien kirkuen alas, ja pyysi miestään karkottamaan lapsen vuoteen jalkopäässä istuvan valtavan mustan koiran, Järkyttynyt mies tiesi heti, mitä salaperäisen eläimen ilmestyminen merkitsi. Mies ryntäsi raput ylös, vaikka tiesi sydämessään juoksun turhaksi. Hän löysi rakkaan lapsensa jo kuolleena, ja aavehurttta oli tipotiessään.
HIUKSETON TYTTÖ
Olipa kerran, monia, monia vuosia sitten erään kaupungin laidalle avattu uusi parturi-kampaamo. Se oli perustettu sinne aivan muutama viikko sitten. Parturi-kampaamon sisustus oli kyllä aivan kamala, jos näin suoraan puhutaan eikä kaunistella. Värejä oli lätkitty seinille hujan hajan ja tuolitkin olivat rikkinäiset ja nekään eivät sopineet muuhun sisustukseen laisinkaan.10-vuotias Liisa-tyttö tanssahteli parturi-kampaamon ovelle äidin antama seteli kädessään. Liisan hiukset kaipasivat nimittäin tasoitusta, tai ainakin äiti oli niin sanonut.

- Päivää, Liisa sanoi astuessaan sisään, kohtelias kun oli.
- Tervetuloa tyttönen. Istuhan tuohon penkille ja kerro miten leikataan, polkkatukkainen nainen sanoi tekopirteästi. Silmäpusseista päätellen hän oli nukkunut huonosti viime yönä ja yritti pysyä mahdollisimman pirteänä ja "kilttinä" tätinä joka vähän leikkelee hiuksia.
- Tasoitetaan vain. Ihan vähän vaan, Liisa vastasi ja istahti tuoliin lukemaan lehteä.
- Selvä juttu. Tässä ei menekään kauaa, nainen sanoi ja otti esille laatikostaan ultramegasuperisot sakset. Saksien kyljessä luki pienin mustin kirjaimin: 8 - 14 -vuotiaiden tyttöjen hiusten leikkaukseen tarkoitetut sakset. Liisa kuuli kuinka saksien terät naksahtelivat yhteen jo sadatta kertaa. Ehkä parturi teki vain työnsä huolellisesti. Liisa keskittyi lehden lukemiseen. Vähän ajan kuluttua Liisa huomasi, että hänen päänsä tuntui kovin tyhjältä ja kevyemmältä.
- Valmis! Voila, mikä taideteos! nainen hihkaisi.
Kuului vain tömähdys ja Liisa makasi lattialla.
- Miten se nyt noin? nainen ihmetteli.
Vähän ajan kuluttua Liisa heräsi ja asteli naisen luokse.
- Miksi sinä teit näin?!
- Minä...taisin innostua vähän liikaa, nainen vastasi nolona. Liisa lähti raivoissaan ulos parturista - maksamatta. Oli kulunut jo monta kymmentä vuotta ja Liisa oli jo vanha. Hänen hiuksensa eivät olleet vieläkään kasvaneet milliäkään. Hän ei enää jaksanut odottaa. Muutaman kuukauden kuluttua hän nukkui pois. Kerrotaan, että vielä tänäkin päivänä tämä hiukseton tyttö kummittelee erään kaupungin laidalla olevassa parturissa....